Transihmisten olemassaolo on noussut moraalipanikiin kohteeksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Kirjoitin esseen anti-gender-liikkeestä eli konservatiivisien tahojen kuten Katolisen kirkon, sekä Venäjän Ortodoksikirkon rahoittamasta taantumuksellisesta liikkeestä.
Demokratian tutkija Julian Honkasalo on myös kutsunut anti-genderiä yleisesti “Ihmisoikeuksien vastaiseksi liikkeeksi”.
Transihmisiin kohdistuva vihamielisyys ja disinformaatio on anti-gender-liikkeen kärki, mutta mukana kulkee myös aborttivastaisuus ja yleinen homofobia sekä muu sosiaalinen konservatiivisuus.
Esseessä paneudun tähän liikkeeseen ja siihen mitkä sen keskeiset mustamaalaamisstrategiat ja koirapillit ovat. Teksti on pitkältä kirjoitettu vihapuhetutkija Tuija Saresman ja feministi Judith Butlerin kirjoituksien ja haastatteluiden pohjalta. Sivuan myös Orpo-Purra hallituksen kurjistamispolitiikan vaikutusta naisten taloudelliseen ahdinkoon.
Lue loput Akkojen horinoita -lehden 1/2024 numerosta. Ladattavissa ilmaiseksi täällä:
Esseeni kokonaisuudessaan:
Anti Anti-gender – Transvastaisuus on osa globaalia ihmisoikeuksien vastaista aaltoa
Sara Valta
”Ei vittu, persujen takia meillä on nyt tätä amerikkalaista TERF-paskaa Suomessakin”
-Tumblr postaus, anonyymi
Yllä mainittu kommentti on heijastunut useammankin suomalaisen vitutusta anti-gender retoriikan saapumisesta Suomeen. Iso-Britannia ja sen transvihamielinen keskustelu on ollut monen eurooppalaisen sateenkaari-ihmisen huolestuneessa seurannassa jo vuosia. Sama pätee Amerikkaan: translegistlation.comin mukaan Amerikan osavaltioiden hallinto käsitteli viime vuonna 600 transihmisten oikeuksia rajoittavaa lakialoitetta. Määrä on moninkertainen vuoteen 2022 verrattuna. Tänä vuonna aloitteita on ollut käsiteltävänä jo 550, vaikka olemme vasta heinäkuussa.
Anti-gender-liike on yleisnimitys naisten ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien vastaiselle liikkeelle. Anti-gender-liikkeen kärjessä ovat transihmisten mustamaalaaminen ja tarkoituksellinen väärän informaation levittäminen, sekä verkossa, että poliitikkojen lobbauksessa. Anti-gender-liike kulkee käsi kädessä muiden taantumuksellisten poliittisten suuntausten kanssa, jotka saivat vauhtia Trumpin vuoden 2016 vaalivoitosta.
Hämmennystä herättää se, miten olen alkanut törmätä yhä enemmän anti-gender-liikkeen koirapillejä täysin epäkriittisesti toisteleviin näkemyksiin. Koirapilli on väittämä, jossa vihjataan muuhun kuin siihen, mitä kirjaimellisesti sanotaan ja vain käsitteet tietävä ymmärtää oikeasti mitä kyseinen koirapilli tarkoittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi niin sanotusti ”oikeiden naisten” tai ”biologisten naisten” hiljentäminen. Yleisimpiin väitteisiin kuuluu, että sukupuolen moninaisuus ei lisää tasa-arvoa, vaan on jopa uhka naisille ja heidän turvallisuudelleen. Perussuomalaiset ovat toistelleet vastaavia näkemyksiä jo kauan sekä koirapilleinä että suorasanaisesti. Tänä vuonna persujen kansanedustaja Kaisa Garedew toi-votti homoille ja transihmisille hyvää juhlakuukautta kutsumalla Prideä ja Setaa ”vaarallisiksi ääriliikkeiksi”.
Samalla kun äärioikeisto uhkuu homovihaa, epäluuloja näkyy kaikilla poliittisilla suuntauksilla. Olen törmännyt pari kertaa myös ulkoparlamentaarisessa vasemmistossa näkemyksiin siitä, miten transasioita puhuminen on turhaa ja hajottaa vasemmiston rivejä. Tällaista transoikeuksia kritisoivaa puhetta on analysoinut muun muassa Camille Auer esseessä ”Kaiken takana on naisviha (niin on, transmisogynia)”.
Tämä pari kertaa kohtaamani ”omieni” tie-tämättömyys anti-gender-liikkeestä motivoi minua kirjoittamaan tämän tekstin. Olen seurannut anti-gender-liikkeen nousua jo pari vuotta ja pidän lähes itsestään selvänä, että ne poliittiset voimat, jotka haluavat rajoittaa oikeuksiani cisnaisena, ovat samoja, jotka parhaillaan ovat saaneet jalansijaa yhtenä trans-naisten, transmiesten ja muunsukupuolisten ihmisoikeuksien suurimpina polkijoina. Kun tämän yhdistää parhaillaan Suomen sinimustan hallituksen uusliberaaliin yksityistämis- ja leikkaamiskiimaan, sekä oikeusvaltion tahalliseen murentamiseen on tuloksena varsin myrkyllinen soppa.
Anti-gender-liikkeen rakenne
Feministisessä verkossa tästä transvastaisesta liikehdinnästä puhutaan usein termillä TERF/Rad Fem (Trans-exclusionary radical feminist tai joskus pelkkä Rad Fem, eli transihmiset aktivisminsa ulkopuolelle jättävä radikaalifeministi) tai heidän itsensä suosimalla Gender Critical -termillä. Gender Critical -henkilön ajattelun keskiöön kuuluu sukupuolen itsemäärittelyn kritisointi ja biologisen sukupuolen puolustaminen. Näissä näkemyksissä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan kyse on vanhoista ennakkoluuloista uudessa paketissa.
”Biologisen naiseuden” puolustaminen ja naisten erittely oikeanlaisiin ja vääränlaisiin, ovat osa sekä oikeiston, että jossain määrin feminismin ja sateenkaariyhteisön pitkää historiaa. Valitettavasti taantumukselliset näkemykset ovat useamman kerran kohdanneet näiden päämääriltään hyvin erilaisten ryhmien välillä. Transvastaiset ideat löivät läpi feministisessä keskustelussa amerikkalaisen Janice Raymondin julkaistessa kirjansa The Transsexual Empire (1979). Transvastaisuudella on kuitenkin hyvin vähän tekemistä nykyfeminismin suuntausten kanssa. Intersektionaalinen feminismi on ollut feminismin suosituin muoto koko 2010-luvun. Sen filosofiaan kuuluu eri sorron rakenteiden tarkastelu niiden kaikissa muodoissa.
Anti-gender-liike on myös kattotermi kaikelle ihmisoikeuksien vastaista agendaa lietsovalle liikehdinnälle. Transihmiset, erityisesti trans-naiset, ovat liikkeen suurin syntipukki. Vaikka transihmisten itsemääräämisoikeudet paranevat Pohjoismaissa ja Manner-Euroopassa, Suomen lempivihapuhetutkija Tuija Sareman mukaan anti-gender liikkeen saama rahallinen tuki on valtavaa. Saresman mukaan rahallista tukea tulee muun muassa Vatikaanilta, Venäjän Ortodoksiselta kirkolta, Amerikan uskonnollisilta tahoilta, sekä Lähi-Idän muslimikonservatiiveilta. Anti-gender-liike on siis vauras ja järjestelmällisesti organisoitu.
Paavi Francis on tosiaan todennut ”sukupuoli-ideologian tämän hetken suurimmaksi uhaksi ihmisyydelle”. Putinin Venäjällä kor-kein oikeus on julistanut sateenkaariliikkeen ”ääriliikkeeksi”, minkä johdosta poliisi on ratsannut useita Moskovan homobaareja. Tänä vuonna Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa jälleen kilpaileva Donald Trump on vannonut tuhoavansa ”sukupuoli-ideologian”.
Lukuisilla uskottavan kuuloisilla yhdistyksillä ja tutkijoilla on yhteyksiä anti-gender-liikkeen tukemiin tahoihin. Osa näistä tahoista esiintyy luotettavina lääketieteellisinä järjestöinä, vaikka kyseisillä toimijoilla ei ole lääkärijärjestöjen hyväksymää pätevyyttä tai he ovat puolueellisia ja poliittisesti motivoituneita. Tällainen on esimerkiksi Society for Evidence-Based Gender Medicine (SEGM), joka pyrkii jarrutta-maan transhoitoja globaalilla lobbauksellaan.
Anti-gender-liike on saanut osakseen myös erikoisia liittolaisia. Isossa-Britanniassa massiivisen suosittu kirjailija J.K Rowling on omistanut koko elämänsä poistaakseen trans-naiset julkisista tiloista. Tarvitsee vain avata Rowlingin Twitter (sori, siis X) nähdäkseen miten hän maalittaa 100 seuraajan tilejä, jotka kuuluvat joko transihmisille tai sattumanvaraisille liittolaisille. Viimeisin käänne Rowlingin transvastaisuudessa oli holokaustin kieltäminen, kun hän ilmaisi jyrkkää epäuskoa siihen, että natsit olisivat koskaan surmanneet transihmisiä kuolemanleireillä. Tämä tapahtui keskustelussa tunnetusta valokuvasta, jossa natsit tuhoavat Institut für Sexualwissenschaftin transsukupuolisuutta ja homoseksuaali-suutta käsitteleviä tutkimusarkistoja vuonna 1933.
Miten transihmisistä, vähemmistöstä, joka kattaa vain muutaman prosentin koko väestöstä, on tullut niin suuri retorinen pelinappula taantumuksellisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa? Transihmisten historia ja nykyhetki ovat edelleen väärinymmärrettyjä ja alttiita moraa-lipaniikkimaiselle mustamaalaamiselle. Trans-ihmiset ovat helppo kohde, sillä avoimesta homofobiasta on tullut kansan keskuudessa vähemmän hyväksyttävää. Oikeistolle on edullista hyökätä tätä vähemmän tunnettua vähemmistöä kohtaan.
Vaikka transvastaisia lakeja pusketaan läpi vauhdilla Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, suurin osa kansalaisista ei ole kovin
kiinnostunut kyseisestä vähemmistöstä tai pidä heitä uhkana. Ison-Britannian YouGov kyselyssä vastaajista vain vaivaiset 2 prosenttia piti transihmisten olemassaoloa suuresti huolta herättävänä asiana.
Suomesta vastaavia kyselyitä ei löydy, mutta on kiinnostavaa tarkastella anti-gender-liikettä näiden tilastojen valossa. Transvastaisia lakeja asettavissa maissa, joissa media, kuten The Guardian tai The Telegraph levittävät jatkuvasti väärää tietoa transihmisistä, suurin osa rivikansalaisista ei tunnu olevan kiinnostunut kyseisen vähemmistön olemassaolosta lainkaan. Transihmisten oikeuksien valjastamista oikeiston keppihevoseksi ajaa pieni, mutta rahakas joukko äärioikeistolaisia tahoja. Myöhemmin paneudun tarkemmin siihen, miksi itseään naisten oikeuksien puolustajiksi kutsuvat ihmiset keskittyvät niin paljon trans-ihmisten olemassaolon kyttäämiseen.
Ulkomailta tuotua ja kotimaista, anti-gender-puhe Suomessa
Suomeen rantautui vuonna 2020 Isosta-Britanniasta tunnettu transvihamielinen LGB ryhmä (suomeksi HLB). Suomeen on putkahdellut myös muita transvastaista agendaa
lietsovia tahoja, kuin sieniä sateella. Sellaisia ovat esimerkiksi Naisten rintama ja Ihmisten kirjo. Näiden tahojen oikeat päämäärät tulevat nopeasti selville jo verkkosivujen selailtaessa. Aion seuraavaksi kritisoida Naisten rintaman väitteitä siksi, että niissä tiivistyvät keskeiset anti-gender-liikkeen ajatukset. Järjestön verkkosivuilla sanotaan esimerkiksi näin:
”Emme halua määritellä naisia kulttuuristen stereotypioiden kuten naisellisuuden kautta.
Naiseus on biologinen realiteetti, ja siitä juontuvat monet naisten historiallisesti kohtaamat yhteiskunnalliset ongelmat.”
Tämä on anti-gender-liikkeen yksi suurimmista keskusväitteistä. Naiset ovat aina olleet alistettuja nimenomaan synnyttämiseen kykenevän kehonsa vuoksi. Tekstissä tämä otetaan esille ideologisista syistä, jotta he voisivat sulkea transnaiset pois naiseuden määritelmästä. Yksikään ihmisoikeusjärjestö tai transjärjestö ei kuitenkaan kiellä potentiaa-lisiin synnyttäjiin kohdistuvaa sortoa. Nämä tahot ajavat laajaa aborttioikeutta, eikä trans-ihmisten olemassaolo ole vaikuttanut tähän mitenkään. On myös otettava huomioon, että monet transmiehet ja muunsukupuoliset kykenevät tulemaan raskaiksi, joten kysymykset abortin saatavuudesta koskevat yhtälailla heitä. Joka tapauksessa kyseessä on väkinäi-nen vastakkainasettelu, joka ei heijasta nais-asialiikkeen nykytodellisuutta.
Verkkosivujen Tiedotteet ja Kannanotot -osiossa vuonna 2023 voimaan astunutta uutta translakia kommentoidaan muun muassa näin:
”Suomi on Euroopan väkivaltaisimpia maita naisille. Uhritutkimuksen mukaan vuosittain raiskataan tai yritetään raiskata 5000 naista. Vuonna 2021 seksuaalirikoksiin syyllisiksi epäillyistä tekijöistä miehiä oli 96 %. Jos käytännöt muuttuvat lain seurauksena niin, naisten tilat avataan kaikille, jotka ilmoittavat juridisen sukupuolensa naiseksi, seksuaalirikolliset käyttävät tätä porsaanreikää erittäin todennäköisesti hyväkseen. Tällaiset miehet voisivat vedota syrjintään sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun vuoksi, jos heitä ei päästetä naisten tiloihin. Eri palveluissa toimivalla henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta aukottomasti tietää, kuka on transsukupuolinen ja kuka käyttää lakia hyväkseen rikollisissa tarkoituksissa. Yksikin nainen tai tyttö, joka joutuu rikoksen uhriksi tämän vuoksi, on liikaa. ”
– Naisten rintama ry:n kirjallinen lausunto asiaan HE 189/2022. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeista
Sivuilla on lukuisia vastaavia translakia kos-kevia kannanottoja. Transihmisten oikeudet leimataan naisia sortaviksi ja transihmisistä ei puhuta heidän oikealla sukupuolellaan. ”Miehillä” viitataan transnaisiin, selvästi pelotellen ajatuksella transnaisista pukuhuoneissa. Tekstissä ei-niin-epäsuorasti vihjataan, että jo transnaisten olemassaolo pukuhuoneissa on itsessään vaarallista.
On totta, että Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille. Lopun väittämiä perustelemaan ei kuitenkaan löydy minkäänlaisia lähteitä. Pelon lietsonta on varsin monisyistä ja antaa kliseisen kuvan naisiin kohdistuvasta väkivallasta jonain, jonka pelottava vieras miespuolinen väijyjä saattaa tehdä milloin vain.
Tilastokeskuksen Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimuksen mukaan 43 prosenttia suomalaisista naisista on kohdannut seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana ja joka kolmas on kohdannut lähisuhdeväkivaltaa. Ristiriitaisesti naisille kuitenkin maalaillaan edelleen kuvia pelottavista puskaraiskureista, sen sijaan että yh-teiskunnalla olisi järjestelmällinen strategia kotiväkivallan torjumiseen. Naiset opetetaan pelkäämään vierasta ja pimeydessä vaanivaa vaaraa, vaikka todellisuudessa vaara on kaik-kien tilastojen mukaan lähellä ja omassa kotona. On huomattavasti todennäköisempää, että sattumanvarainen väkivalta tapahtuu miesten välillä. Miehet ovat hyväksyttävämpiä koh-teita aggressiolle, kun taas naisiin kohdistuva väkivalta on useammin yksityistä, salattua ja toistuvaa.
Vuoden Katsauksia rikollisuuteen -selvitys tukee tätä:
”Rikosilmoituksiin pohjautuvan selvityksen mukaan noin puolessa raiskaustapauksissa tekijä ja uhri ovat olleet tuttuja keskenään. Oikeusministeriön raiskausrikoksia kos-kevan selvityksen mukaan noin joka kolmannessa raiskaustapauksessa osapuolet olivat puolisoita tai seurustelivat keskenään, neljäs-osassa tapauksista osapuolet olivat tuttavia tai ystäviä, vajaassa viidesosassa tapauksista kyse satunnaistuttavia, ja reilussa kuudesosassa tuntemattomia toisilleen.”
– Rikollisuustilanne 2021: Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa, Helsingin yliopisto, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti
Kyseisessä selvityksessä tarkasteltiin myös naisten turvattomuuden kokemusta. Naiset kokevatkin turvattomuutta lähes kaksinkertaisen määrän miehiin nähden. Tämän naisten turvattomuuden tunteen anti-gender-tahot haluavatkin valjastaa voimaksi vähemmistöjä vastaan.
Sitten väite Naisten rintaman verkkosivuilta:
”Sukupuolen mukaan eriytettyjen tilojen käyttöoikeus tulisi laissa erikseen turvata. Tasa-arvovaltuutetun mukaan niitä koskevat yhteydenotot ovat olleet kasvussa.”
Väitteen lähteenä oli käytetty Tasa-arvovaltuutetun 2022 selvitystä eduskunnalle. Luki-essani dokumenttia huomasin, että selvitys kehottaa harkitsemaan tilojen käyttöoikeutta tilannekohtaisesti niin, että transihmisille taataan samat palvelut, kuin cisihmisille. Myös yhteydenottoja kuvattiin tasaisiksi, ei kasvaviksi. Sen sijaan löysin lukuisia kohtia uudistuneen translain tukemisesta ja kyseinen selvitys jopa mainitsee anti-gender-liikkeen olevan vastavoima muuten myönteiselle tasa-arvokehitykselle. Anti-gender aktiiveille on varsin yleistä listata lähteitä, jotka eivät tue heidän agendaansa ja sitten toivoa, ettei kukaan tarkista niiden sisältöä. Toinen yleinen tapa on siteerata muita anti-gender-liikkeen aktiiveja tieteellisten julkaisujen sijaan.
Näiden ihmisten mielestä kuka tahansa ”ei tarpeeksi naisen näköinen” on oikeutettu epäilyksen kohde, vaikka kyseinen ihmisinen olisikin cisihminen. Tämäkin on vanha keskustelun aihe sekä maskuliinisten lesbojen että transihmisten keskuudessa. Vuonna 1998
feministi Jack Halberstam kirjoitti, miten maskuliinisiin naisiin kohdennetaan väkivaltaa erityisesti vessoissa. Vuonna 2015 kansanvälisessä verkossa meni viraaliksi video, jossa vartija retuuttaa maskuliinisen nuoren lesbon ulos vessasta, väittäen tätä mieheksi. Kaegan Arfuson dokumentti The Grey Area: Perspective of a Masculine Female käsittelee tätä tapausta ja muuta naisten sukupuolen ilmaisuun liittyvää syrjintää.
”Butch” eli ”rekkis” lesbonaiset ovat varmasti kokeneet tapauksia, joissa butch-naisten naiseutta kyseenalaistetaan sukupuolittuneissa tiloissa tai he kokevat häirintää kadulla. Kyse on siis laajemmasta sukupuolenilmaisun kontrollista, joka kohdistuu monenlaisiin ihmisiin transihmisten lisäksi.
Mitä koirapilleihin tulee, Naisten rintaman logo herättää myös kysymyksiä. Iso-Britannian TERF -järjestöt käyttävät samoja värejä omissa logoissaa. Violetti, vihreä ja valkoinen olivat alkujaan naisten äänioikeuden puolesta kamppailleiden sufragettien värit. Nykyään ne ovat ikävä kyllä tulleet osaksi TERF:ien kuvastoa. Naisten rintaman ja muiden anti-gender-
liikkeiden nimet pyrkivät tahalliseen harhaanjohtavuuteen. Nimet viittaavat tarkoituksella naistenvapausliikkeeseen ja sateenkaarihistoriaan, jolloin niistä tietämätön saattaa pitää järjestöjä täysin kunnioitettavina toimijoina. Esimerkiksi Ylen ”Kuinka Sukupuolesta tuli kirosana” -jutussa eräs haastateltu lääkäri ilmaisee tukensa Naisten rintamalle. HLB
-ryhmä taas keräsi osakseen huomiota sillä, että heidät kutsuttiin mukaan eduskunnan lausuntokierrokselle kommentoimaan uuden translain suunnittelua (ks. HLB:n vuosiraportti 2022).
Miksi vain vuoden vanha yhdistys, jolla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta tasa-arvotyöstä kutsuttiin kuultavaksi? Kyseessä on väkinäinen tasapuolisuus. Sen sijaan että transihmisten oikeuksista olisi monenlaista kokenutta asiantuntevaa keskustelua, jossa transihmisten omat äänet pääsevät kuultaviksi, keskusteluun osallistuu sukupuolivähemmistöjen oikeuksia avoimesti vastustavia ja epätieteellisiä tahoja.
Nimimerkki Pepe VDK:n piirtämä sarjakuva vuodelta 2015. Suom. minä. Sarjakuva käsittelee transvihaa erityisesti netti-ilmiönä
Vihapuhe verkosta eduskuntaan
Tietenkin transfobinen keskustelu internetissä ei ole mitään uutta. Tunnetun pahamaineinen Musta orkidea -blogi on julkaissut erityisesti transmiesten vastaista tekstiä vedoten yksioi-koisesti ”biologisiin totuuksiin”.
Naisten rintamalla onkin hyvin vähän tekemistä naisten oikeuksien kanssa. Jos esimerkiksi tarkastelee naisten asemaa edistävien tahojen kuten UN Womenin tai Suomen vanhimman naisjärjestön Naisasialiitto Unionin toimintaa, on näiden huomio aivan muissa asioissa. Kirjoittaessani tätä, Naisasialiitto on aloittanut kampanjoimisen ”My Voice My Choice, Ääni aborttioikeudelle” -adressin puolesta. Kyseisen kansalaisaloitteen päämäärä on taata aborttioikeus kaikkialla EU:ssa. Aloitteen tukijajärjestöjen listalta on turha etsiä Naisten Rintaman kaltaisia epämääräisiä tahoja. Useampi transnaisten järjestö, kuten Transfeminiinit ry, sieltä tosin löytyy.
Tahojen hämäristä tarkoitusperistä kertoo toiminnan läpinäkymättömyys, sillä on vaikea saada selville, keitä kyseisissä järjestöissä toimii. Varmasti nämä ihmiset perustelevat anonyymiyttä ”vihapuheen pelolla” mikä on ironista, kun ottaa huomioon Setan toiminnan läpinäkyvyyden, jota lisääntyvä vihapuhe ja häirintä sateenkaarivähemmistöjä kohtaan ei ole vähentänyt. Tänä vuonna Yle raportoi Raisio Priden jutun yhteydessä, että puolessa Suomen Pride tapahtumissa on tehty häirintää. European International Lesbian, Gay, Bisexual, Trans and Intersex Association ILGA:n raportin mukaan väkivaltarikokset sateenkaari-ihmisiä kohtaan olivat vuonna 2022 huippulukemissa vuosikymmeneen.
Myös suomessa kansanedustajat ja ministerit ovat avoimesti esittäneet homofobisia kommentteja ja vihapuhetta. Kaisa Garedewin lisäksi muutkin perussuomalaisten kansanedustajat, kuten Vilhelm Junnila ja Lulu Ranne ovat twiitanneet homofobista sisältöä. Lulu Ranne jakoi kuvan sateenkaarikangaskassista, jonka sateenkaaren päälle oli vedetty raksi kuin stop -liikennemerkissä ja toivoi twiitissään, että ”tällaisia pitäisi saada esille kaduille”, toivoen julkisesti homovastaista propagandaa kaduille.
Sanavapaus on suhteellista ja yleensä oikeiston kohdalla kyse onkin vain heidän omasta sananvapaudestaan. Kärkihuippua vihapuheessa edustaa myös vanha kunnon kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, jonka oikeusjuttu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on ollut oikeuden käsittelyssä jo vuodesta 2020. Tämän vuoden huhtikuussa syyttäjän valitus eteni hovioikeuteen, ja Räsäsen syytökset ovat jälleen oikeuden käsittelyssä.
””Mikä on nainen?””
Filosofi Judith Butler on tunnettu sukupuolta käsittelevästä klassikkoteoksesta ”Hankala Sukupuoli”, jossa hän käsittelee sukupuolen muodostumista kielessä. Kirja nosti yleiseen tietouteen käsitteen sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona, eli jonain, joka rakentuu yh-teiskunnan muuttuvien sääntöjen mukaan. Sosiaalinen konstruktio ei tarkoita, että miehiä ja naisia ei olisi todellisuudessa ollenkaan, vaan että kuten kaikki ihmisten määrittelemät konseptit, on myös sukupuoli alati muuttuva ja kulttuurisidonnainen.
Novara Median haastattelussaan Butler puhuu anti-gender-liikkeestä ja sen jäsenten taipumuksesta tivata vastausta ”Määrittele nainen” kysymykseen, seuraavasti:
”Mikä on nainen (Eng. What is a Woman) -kysymyksen tarkoitus on ennen kaikkea saattaa naurunalaiseksi ihminen, joka ei osaa vastata tähän näennäisen yksinkertaiseen kysymykseen. Kysymyksen tarkoitus on näyttää miten maalaisjärjellä (eng. common sense) kuka vain tietää, mikä nainen on. Kuitenkin feministit ovat jättäneet naiseuden määrittelyn aina avoimeksi, koska he eivät ole pitäneet niistä vastauksista, joita yhteiskunta on heille sanellut.” (vapaa käännös: minä)
Myös Tuija Saresmaa on trollattu näillä kysymyksillä oikeiston taholta muun muassa Twitterissä. Butlerin sanat herättävätkin kysymyksen: Mitä hyötyä naiseuden yksiselitteisestä määrittelystä meille on? Siitä näyttää olevan eniten hyötyä vain oikeistopopulistien retorisena aseena.
Amerikkalaista antifasistia Ian Danskinia
lainaten:
”Et voi vakuuttaa ihmistä uskomaan, mitä hän ei usko, mutta voit vakuuttaa hänet siitä, että maailma on monimutkaisempi kuin hän luulee.” (vapaa käännös: minä)
Danskin kuvailee tässä osuvasti populismin logiikkaa, jossa yksinkertainen vastaus ja ns. ”maalaisjärki” ovat aina parempia kuin maailman monimutkaisuuden ja jopa ristiriitaisuu-den hyväksyminen.
Naiset on määritelty vuosisatoja sen mukaan kenen tytär, vaimo tai äiti he ovat. Iso osa naisen määritelmää on se, voiko hän synnyttää. Jos naiseus määritellään vain biologian kautta, se päätyy toistamaan näitä samoja esineellistäviä stereotypioita. Biologisen kohtalon konsepti pakottaa naiset ahtaisiin rooleihin. Tarinaa naisesta, joka odottaa täyttymystä heteroliitossa, kahta ja puolta lasta ja punaista maata ja perunatupaa, on ohjannut patriarkaattinen näkemys sotien jälkeisestä ydinperheideaalista. Sekä heteroseksuaaleille että sateenkaarivähemmistöön kuuluville nai-sille tämä on usein ainoa tarjottu vaihtoehto.
Monet naiset ovat varmasti aidon kiintyneitä naiseuden käsitteeseen ja saavat myös nautintoa näistä perinteisistä rooleista. Mutta kun naiseus halutaan rajata vain tiettyihin perinteisiin rooleihin, kuten äitiyteen ja vaimouteen, on kyse naiseuden kategorian kaventamisesta.
Kieli transfobian ympärillä on kiinnostavaa siksi, miten kulunutta ja mielikuvituksetonta se on. Huoli naisista ja lapsista on kuin haa-listunut kopio 70-luvun homofobiasta, lausahduksia lapsesi turmelevista friikeistä toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Tämäkin tietenkin on yhä nykypäivää arvoliberalismin yleistymisestä huolimatta. Moni ikäiseni lesbo on saanut kuulla pukuhuoneessa supatettuja kommentteja, että mitä jos tyttöjen seassa olisi ällöttäviä lesboja, jotka kuolaisivat niin sanotusti tavallisten tyttöjen perään. Nyt kun vastaavaa homofobista kiusaamista katsotaan todennäköisemmin pahalla, on sen hyväksyttäväksi kohteeksi valittu transnaiset.
Naiseuden moninaisuus
Naiseuden määritelmä avoimena pitäminen sopii minulle oikein hyvin, sillä se mitä yh-teiskunta on tarjonnut minulle aina heteroseksistä monogaamiseen avioliittoon, on alati tuntunut pakotetulta teatterilta, jossa kaikki vain esittävät olevansa onnellisia.
Sateenkaariyhteisö ja feminismi ovat tarjonneet minulle työkaluja paremman lähiyhteisön ja yhteiskunnan rakentamiseen. Heteronormin ymmärtäminen sai minut käsittämään, miksi olin jäänyt huonoihin ja henkisesti pahoinpiteleviin suhteisiin miesten kanssa. Koin, että tämä oli parasta mitä ansaitsin ja että kärsimys oli vain osa naiseuden kokemusta.
Naiseus käsitteenä yhdistyy keskeisesti hete-ronaisiin. Näin on pohtinut myös tutkija Jenny Kangasvuo kirjassaan ”Bi- ja Panseksuaali-suus”, koska perinteisen naiseuden käsite ei ole hänelle samaistuttava, hän kokee olevansa ennen kaikkea poliittisesti nainen. Tämä oli riemastuttavaa, sillä itse olen ajatellut aivan samaa itsestäni. Koska koen samaa sortoa kuin naiset ryhmänä, olen nainen. Se on solidaari-suuden ilmaus ja näyte halusta tuntea yhteisöllisyyttä muita naisia, transmiehiä ja muunsukupuolisia kohtaan, jotka kärsivät samanlaisesta sorrosta kuin cisnaiset. Feminismin keskiössä on aina ollut kehollinen itsämääräämisoikeus, asia, joka on kielletty sekä cisnaisilta että transihmisiltä. Cisnaisia tämä koskee useimmiten abortin saatavuuden rajoittamisena, kun taas transihmisiä on pakotettu pakkosterilisaatioon ja heidän sukupuolenkorjaushoitojaan portinvartioidaan kovalla kädellä.
Tästä näkökulmasta transihmisten oikeudet ovat osa laajempaa kamppailua ihmisoikeuksien puolesta. Transihmiset kamppailevat saman asian puolesta, eli pakotettujen sukupuoliroolien löyhentämisestä. Kuinka moni cisnainen on ollut tyytyväinen rooliin, johon yhteiskunta on yrittänyt häntä pakottaa? Nyky-yhteiskunnassa naiset kantavat edelleen enemmän vastuuta kodista ja lapsista, sekä tekevät enemmän emotionaalista työtä. Naisvaltaisilla hoiva-aloilla sama kuvio toistuu, sillä naisten oletetaan olevan luonnostaan hoivaavia, jolloin heille ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin miehille.
Marxistifeministit näkivät naiseuden luokka-kysymyksenä. Naiseus ei ole vain biologinen asia, vaan yhteiskunnan rakentama luokka, josta miesten dominoiva kapitalistinen luokkayhteiskunta hyötyy.
Se, kuka kelpaa naiseksi, on historiallisesti merkittävä kysymys. Mustat feministit, kuten bell hooks ja Andrea Lorde ovat puhuneet siitä, miten ”nainen” on ollut kategoria, johon mustilla naisilla ei ole ollut samanlaista oikeutta. Monet naisiin liitetyt roolit kotiäideistä puhtoisiin neitoihin, ovat olleet mustien naisten ulottumattomissa, Euroopan tekemän kolonisaation, orjuuden ja Afrikan valtioiden velkaköyhdyttämisen vuoksi.
Eri identiteettien limittyminen tekee naisista entistä haavoittuvaisempia. Transgender Europe -projekti kartoittaa vuosittain trans-
ihmisiin kohdistuvia murhia. Vuoden 2022 Trans Murder Monitoring -raportin mukaan 65 prosenttia murhatuista oli rodullistettuja transnaisia ja 36 prosenttia maahanmuuttajia. Puolet uhreista olivat myös seksityöntekijöitä. Viime vuonna uusi vastaava murhatapaus löytyi muun muassa naapurimaa Virosta, jossa uhri oli musta maahanmuuttaja transnainen.
Oikeiston keskustelualustalta Cryptasta nousi vuonna 2023 eduskuntavaalien jälkeen esille kirjoituksia jotka ovat todennäköisesti tämänhetkisen valtiovarainministerin Riikka Purran tekemiä. Niissä hän avoimesti haaveili musliminaisten ampumisesta julkisissa kulkuneuvoissa. Purralle ei kuitenkaan tullut tästä häikäilemättömästä rasismista mitään seuraamuksia. Musliminaiset saavat osakseen vähemmän ihmisarvoista kohtelua kuin kantasuomalainen valkoinen nainen, joka uhkaa avoimesti julkista hyvinvointia sekä vihapuheellaan, että ajamallaan politiikalla.
Onko feminismi feilannut?
Vähemmintöt muodostavat kätevän syntipukin oikeistolle samalla kun naisten aseman heikkeneminen Suomessa jatkuu. Suomen vanhin naisjärjestö Naisunioni ennustikin vuoden 2023 raportissaan Orpo-Purra hallitusten jättileikkausten osuvan erityisesti pienituloisiin ja heikossa asemassa oleviin naisiin. Vaikka Sanna Marinin hallitus oli edistyksellisin hallitus pitkiin aikoihin, myös sen toimet naisvaltaisten alojen työolojen ja palkkatasa-arvon parantamiseksi jäivät vähäisiksi.
Janne Auton toimittamassa Talouskuri Tuli suomeen kirjassa tutkijat Anna Elomäki, Hanna Ylöstalo ja Johanna Kantola kuvailevat Sukupuolten tasa-arvo ja hoiva -artikkelissaan, miten Suomessa jossa työmarkkinat ovat jakautuneet voimakkaasti sukupuolen mukaan, julkisen sektorin leikkaukset kurittavat erityi-sesti pienipalkkaisia naisia. Kyseisessä tekstissä mainitaan myös anti-gender liikehdintä ja sen samanaikainen nousu talouskuriajattelun kanssa.
Ylöstalo, Kantola ja Elomäki puhuvat artikkelissaan feminismin uudelleen politisoitumisesta. Vuonna 2024, kun naisvaltaisten alojen työoloja ja palkkatasoa ei ole vieläkään parannettu, en näe, että mitään muutosta olisi tapahtunut. Nykyfeminismi on ollut jokseenkin kykenemätön tarttumaan naisten materiaalisiin huoliin. 2010 ja 2020-lukuja ovatkin leimanneet enemmän symboliset voitot, kuin vaikkapa todellinen vapautuminen uusliberalismin kuristusotteesta. Niin suuret taistelut eivät ole johtaneet mihinkään: 2008 vuoden finanssikriisissä Eurooppa päästi pankit pälkähästä, ja pankkijärjestelmää ei mitenkään uudistettu. 2015 vuoden pakolaiskriisistä ei opittu mitään vaan Suomi on valmis kiertämään kansainvälistä oikeutta uudella käännytyslailla. Vuoden 2019 massiiviset ilmastomielenosoitukset eivät ole painostaneet päättäjiä aloittamaan riittäviä ilmastotoimia. Kun ihmisten poliittiselle turhautumiselle ei ole rakentavaa kanavaa, se purkautuu arvaamattomasti.
Judith Butler kuvailee kirjassaan Who Is Afraid of Gender miten huoli ja ahdistus maailmassa, jota varjostaa Venäjän hyökkäyssota, Palestiinalaisten kansanmurha sekä kiihtyvä ilmastokatastrofi, ovat täysin oikeutettuja. Butler ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, miten oikeisto on saanut kanavoitua tätä ahdistusta sukupuolivähemmistöjä vastaan. Taktiikka ei ole uusi vaan vastaavaa on käytetty myös maahanmuuttajamiesten vaarallisuudesta puhuessa.
Butler puhuu anti-gender-liikkeen luomista mielikuvista nimityksellä ”phantasm” ”haamu”. Nämä haamuideat ovat helpompia koh-teita ihmisen turhautumiselle, avuttomuudelle ja pelolle, kun todellisuuden kohtaaminen on liikaa. Mitä jos kaikki onkin sukupuolineut-raaliuuden syytä, sen sijaan että olisi todettava miten paljon työtä on vielä tehtävänä ja miten suuria haasteita yhteiskunta joutuu koh-taamaan.
Nainen on naiselle susi?
Mutta joskus oma tuska erottaa meidät toisistamme sen sijaan, että se lähentäisi meitä. Feministi Wendy Brown on esittänyt teorian nimeltä Wounded Attachment, Haavoittunut kiintymys. Ihmiset, tässä kontekstissa cisnaiset, kiintyvät omaan traumaansa ja vaalivat sitä naiseuden kulmakivenä. Tällaisessa ajattelussa on paljon myötätuntoa herättäviä tekijöitä. Naiseksi kasvaminen on traumaattista. Nuorille naisille myydään esineellistävää usein miestensanelemaa kuvastoa siitä, millainen naisen tulisi olla. Samaan aikaan tytöiltä oletetaan kypsyyttä, mutta heidän kokemiaan haasteita ei oteta tosissaan. Kenelle tahansa naiselle puhumalla saatat kuulla näitä samoja tarinoita. On kuitenkin ongelmallista olettaa, että omaan identiteettiin liittyvä trauma on uniikki.
Kenties transfobinen puhe vetoaa helpommin keski-ikäisiin naisiin, koska he tunnistavat naisten epäreilun kohtelun elämän eri osa-
alueilla, mutta kokevat sukupuolijärjestelmän kritisoimisen liian vaikeaksi ja nykyfeminismin luotaantyöntäväksi. On helpompi syyttää ”ulkopuolisia” ja vieraiksi koettuja ihmisryhmiä eli yleensä transihmisiä ja maahanmuuttajia, yhteiskunnallisista ongelmista.
Sukupuolijärjestelmän haastaminen kaataa naisten niskaan lokaa uhkailun ja vihapuheen muodossa. Kyse voi olla sekä populistisen disinformaation että sosiaalisen paineen toksisesta yhdistelmästä. Kyynisemmi voi tulkita, että oikeistolaisemmat naiset ajattelevat sitä, mikä tuo juuri heille lisää etuoikeuksia, muista viis. Niin sanotusti klassinen valkoisen feminismin asetelma.
Syitä anti-gender puheen vetovoimaan voisi pohtia loputtomasi. Siitä miten naisvihan jättämät traumat voivat kahlita mielikuvituksen ja uskon parempaan aina hyperindividualistisen maailmankuvan yleistymiseen. Kaikesta huolimatta feminismin pitää olla utopistista. Pitää osata kuvitella isompaa ja parempaa. Tämän vuoden nuorisobarometrin mukaan nuoret suomalaiset naiset ovat harpanneet huomattavasti liberaalimpaan suuntaan. En ihmettelisi, jos tämä herättäisi syvää huolta oikeistossa. Tämän vuoksi he ottavat mahdollisimmat kovat aseet käyttöön yrittäen viedä oikestomiehiä ja -naisia yhä konservatiivisempaan suuntaan käyttäen ”Pride-” ja ”transideologialla” pelottelua yhtenä aseenaan.
Solidaarisuus ja vastarinta
Tekstini on ollut pitkä, joten tässä tiivistemä tärkeimmästä:
Anti-gender-liike on tasa-arvolle suuri uhka, sillä se levittää väärää tietoa sekä lähisuhdeväkivallasta, raiskaustilastoista sekä vie energiaa pois oikealta ihmisoikeustyöltä. Se on taantumuksellisten liikkeiden väsytystekniikka.
Itse en halua höpötystä ”naisten suojelemisesta”. Cisnaiset ja -tytöt ovat tällaisessa retoriikassa vain symbolisia esineitä, joilla konservatiivit ja erityisesti miehet voivat pönkittää omaa egoaan ja statustaan tärkeinä ja vahvoina sankareina. ”Nainen” ei ole ihminen, vaan konsepti, jonka ympärille voi rakentaa haluamansa mielikuvan politiikan keppihevoseksi. Suojelluksi tuleminen ei ole vapautta tai vapautumista. Tasa-arvo syntyy sosiaalisesta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta, ei siitä, että naiset alistetaan mukailemaan pat-riarkaattisia mielikuvia isällisesti suojelluista pikkuvaimoista.
Tätä tekstiä kirjoittaessani on tapahtunut monenlaista anti-gender-liikkeen vastaista kuohuntaa. UN Womenin vuoden 2024 Pride-kuukauden aloitukseen kuului julkaisu, jossa varotettiin ihmisoikeustyön kohtaamasta takapakista ja anti-gender-liikeestä:
”Jotkut tahot esittävät transihmisten ihmisoikeuksien olevan ristiriidassa naisten oikeuksien kanssa esimerkiksi väittäen, että transnaiset ovat uhka cisnaisten oikeuksille, tiloille ja turvallisuudelle.”
– unwomen.org, LGBTIQ+ communities and the anti-rights pushback: 5 things to know, 2024 (vapaa käännös: minä)
Kyseessä on iso asia, sillä UN Women on koko Euroopan laajin naisorganisaatio. Myös Helsingin Pride-viikko 2024 alkoi hyvissä merkeissä, sillä Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Helsinki Pride -yhteisö tiedottivat perustaneensa kansallisen verkoston nimeltä Vastavoima anti-gender-liikkeelle.
Feminismi ei ole kyse vain identiteetistä tai self-helpistä, vaan se on tekoja. Suomalais-ten aktiivisuus anti-gender-liikettä vastaan kasvaa ja voimistuu. Vihapuheen ja trans- ja homovastaisen retoriikan kasvu on eittämättä yhteydessä nykyiseen hallitukseen, joka on oikeistolaisin sitten 1930-luvun. Suomalaiset ilmaisevat kuitenkin tyytymättömyyttään aggressiivisesti. Vuoden 2023 puoluebarometri ilmoitti yli 60 prosentin suomalaisista olevan tyytymättömiä tai hyvin tyytymättömiä hallituksen toimintaan. Feministit ja ihmisoikeuksien puolustajat eivät voi kuitenkaan luottaa vain parlamentaariseen hallintoon, vaan yhteinen ruohonjuuritason toiminta on vähintään yhtä tärkeää.